Alustuksessa hyviä havaintoja uskon olemuksesta. Noin uskon valtaamat ihmiset vaikuttavat tosiaankin käyttäytyvän.
Itse en ole ymmärtänyt koko tätä uskomisen asiaa. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sen enemmän se minua kummastuttaa. Miksi pitää ylipäätään uskoa? Eikö voisi olla jollakin muulla tapaa uskonnollinen kuin uskomalla?
Ne kerrat kun olen puhunut kokemisen ja näkemisen todellisuudesta, olen saanut turpiini reilusti ja joka suunnalta. Olen jo aika paljon luopunut toivosta.
Kerron kuitenkin tarinan, joka piti laittaa vanhalle foorumille.
Olin etsijä, joka halusi löytää jotain kouriintuntuvampaa todistetta jumaluudesta kuin pelkän uskon, tai jotkut vanhat kirjoitukset. Kiipesin yksinäni ilmestysvuorelle. Matka oli pitkä ja kivikkoinen, ja oli välejä joissa jouduin nousemaan lähes pystysuoraa kalliota.
Vuoren huipulla, ennen kuin ehdin edes istahtaa, valo lankesi päälleni, ja puki minut kirkkauteen. Päälläni oli valkea puku, ja se muistutti prameudessaan napoleonin aikaisia univormuja. Kulta kimmelsi, paljetit säihkyivät ja riikinkukonsulat liehuivat kypärän päällä. Olin mielissäni, kiitin herraani, ja kapusin alas kalliolta. Alaspäin oli vaikeampi tulla kuin ylös, ja liukastelin henkeni kaupalla, uskoen viime hetkeni jo monesti tulleen.
Alhaalla laaksossa kohtasin etsijöitä, jotka olivat rakentaneet uskon ja kirjoitusten varaan. Saapastelin heidän edessään säihkyvässä univormussani, ja olin iloinen ja ylpeä, ja sanoin että tekin voitte saada korkeimmalta tälläiset univormut.
Etsijät kuitenkin raivostuivat, ja syyttivät minua, että olen itseni korottanut, olen keisari ilman vaatteita, että olen ylpistynyt ja itseäni täynnä, että olen egoisti ja suurin sekopää. Se lannisti minut, ja kävelin pois heidän luotaan, laitakaupungin kujille, missä kävelin yksikseni.
Univormu oli edelleen päälläni, ihmettelin sen todellisuutta. Se säihkyi ja kimmelsi; ja ihmettelin mistä ihmiset kuvittelivat minun saaneen niin hienon univormun. Pukuvuokraamostako? Ihmiset sanoivat sen olevan kuviteltu, mutta otin kangasta sormien väliin, ja puristin, ja tunsin kankaan. Iltapäivän aurinko häikäisi kultaisista napeista silmiin, ja jouduin siristelemään. Ne tuntuivat viileiltä ihoa vasten.
Lopulta totesin että olen vain erilainen. Olen ylpeämpi; minä halusin nähdä. Ihmiset taasen pitivät uskomista uskonelämän korkeimpana ja hienoimpana muotona. He halusivat ettei muuta olisikaan kuin usko - sokea luottamus, siihen mitä ei näy.
Edelleen puku on todellinen, en ole keksinyt sitä. Vuori on todellinen. Kuka tahansa voi sinne mennä. Mutta olen alkanut ajatella, että se ei ole uskonnollisia ihmisiä varten oikeastaan, sillä usko on sokaissut heidän silmänsä, niin että he näkevät olemattomia, ja ovat sokeita sille mikä näkyy.
Kirjoittaja
Aihe: Oikea usko (Luettu 9569 kertaa)